23.9.2015 kokoontuminen
Pajan yhteinen kolmetuntinen käynnistyi tuttuun tapaan noin yhdeksän aikaan. Kerron heti alkuun huonot uutiset. Pajamme on kärsinyt miehistötappion, sillä yksi ryhmän jäsenenistä on poistunut keskuudestamme. Ei mitään sen vakampaa tragediaa, vain liian monta poissaoloa palavereista, joka johtaa projektipajakurssin henkilökohtaiseen kaatumiseen. Noh, selviämme varmasti tästäkin. Anyway, en mä pysty keskittymään ku toi heebo pomppii tossa ton kameransa kanssa...23.9 oli projektipaja ventin antoisin kokoontuminen tähän asti, sillä saimme videon käsikirjoituksen ja muut elementit siihen kuntoon että pääsimme todenteolla suunnittelemaan/ lyömään lukkoon kuvauspaikkoja ja- aikatauluja. Päätimme että viikon päästä keskiviikkona alkaa tapahtumaan ja saadaan kamera laulamaan. Kerron kuvauspaikoista tarkemmin seuraavassa tekstissä, sitten kun olen ne livenä nähnyt ja päässyt kokemaan.
Asiasta kukkaruukkuun. Kuvaamme myös projektistamme making- off materiaalia ja viime palaverissa meillä olikin jo kamera pyörimässä munakellon päällä tätä tarkoitusta varten. Uskon että saadaan hyvää settiä siihenkin pätkään.
Työn alla olevasta spark-up videosta hieman lisää, eli; Videon tekoa varten haastattelemme yhteensä ainakin neljää ulkopuolista henkilöä ja lisäksi meidän oman pajan henkilöt pääsevät kameran eteen. Videon on tarkoitus olla noin neliminuuttinen kompakti tietopläjäys Spark-upista / Mian perhosbaari tarinasta.
Tämä kirjoitus jää hieman lyhyeksi koska minä olen jälkeenjäänyt. En siis mitenkään henkisesti tai muutenkaan vaan ihan konkreettisesti. Tarkoitan siis että blogi on jälkeenjäänyt aikataulusta ja koska tämäkin blogiteksti tulee noin viikon myöhässä, niin en muista oikein mitä me tehtiin viime keskiviikkona. Pitääkin siis petrata ja ottaa huomisesta palaverista paljon kuvia, videoita, sekä tehdä hyvät muistiinpanot blogia varten. Ettei tarttis tänne ihan pelkkää paskaa jauhaa. Tämä menee taas niin off-topikiksi.
Kun mulla ei kerran mitään muuta sanottavaa ole viime keskiviikosta, niin hei hei. Sen tiedän ainakin että edistymme hyvää tahtia ja seuraavalla kerralla teen paremman ja informatiivisemman blogitekstin. Kiitos ja anteeksi...